perjantai 6. huhtikuuta 2007
Heipparallaa!
Blogistamme voit seurailla tulevan bändimme menestystä. Kommentit eivät ole pahitteeksi. Me kaikki kolme olemme serkuksia, ja olemme tunteneet toisemme koko pienen elämämme ajan. Olemme myöskin aina olleet kovin musikaalisia. Olemme olleet pieninä kuorossa,näytelleet teatterissa. Roihuvuoren alepa-reissumme ovat myös tunnettuja. Inspiraatio bändiimme lähti vuonna 2005,ollessamme Kerttu-mummolla. Tv:stä tuli joku musavideo,joka oli kovin hassu ja siitä se sitten lähti. Aloimme kehitellä saamantyyppisiä "hassuja" biisejä. Nyt meillä on kasassa vasta 5 biisiä,mutta parempi sekin kuin ei mitään,sillä tämä on erittäin mielenkiintoista. Biisejä mm: Täällä lihaa leikataan,Vera pentunen,Laulavat miettiset.. Meillä on ollut suunnitelmissa tehdä single jo viime vuoden kesästä lähtien,mutta sen tekeminen on vain venynyt. Mutta lupaamme,että ensi-singlemme ilmestyy tämän vuoden sisällä. Sitä odotellessanne voitte käydä komentoimassa blogissamme,ja seurailla mm.singlen valmistumista. Nimi Je.Ol.Ve tulee bändimme jäsenten nimistä: Jenna,Olivia ja Vera. Tiedossa on vielä bändimme kuvia ja musavideo on vielä kovan työn alla.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
13 kommenttia:
Siis teistähän tulee aivan mahtava tiimi! minä ainakin fanitan teitä täysillä. onnea ja menestystä! :)
Kiva että te ootte laittanu pystyyn "bändin".. :) toivottavasti me kuullaan sitt joskus teidän biisejänne radiossa!
Ok, kuulostaa kivalta! Tsemppiä ja jaksamista! Siitä se lähtee. :) Pitääpä käydä joskus taas kurkkaamassa täällä.
ihan jees...kyl viel hyvä tuloo...
Lykkyä tykö vain teille ja toivottavasti on pitkä bändi ura tiedossa :)
Metallicheart
hienoa eikun pökköä pesään!! toivotaan että ootte yhtä hyviä kun kuulostatte!!
Metallicheart
hienoa eikun pökköä pesään!! toivotaan että ootte yhtä hyviä kun kuulostatte!!
Hommaatte tähä vielä jotai kommentoitavaa niin kommenttia kyllä tulee... Vielä hieman tyhjän nyhjäsyä on.
taytyy yhtya edellisen puhujan mielipiteeseen, etta hieman lisaa sisaltoa sivulle, mutta eikohan sita sitten ilmesty ajan kanssa.. mutta oikein paljon tsemppia teille ja oikein hyvaa alkavaa bandiuraa !(pahoittelen ääkkösten puuttumista)
Melko iso tavoite teillä :) olen kyllä rankan metallin kannalla, erityisesti metallican. mut ainaha voi muutaki kuunnella et kun sinkkunne tulee, valmistautukaa kritisointiin ;D
Onnea vaan! Ei hassumpi idea;)
vitsi mikä bändi!!!!!!!
HIRVEE NIMI!! Oon samaa mieltä, ei oo kyll hirveesti kommentoitavaa.. ja mikä ihmeen "LIHAA LEIKATAAN"??? SIIS, EI KÝLL KUULOSTA IHAN OIKEEE TERVEELTÄ LAULULTA!!!!;)keksikää joitain järkevää laulettavaa ensin!
siis kyll on hyvä bändi nimi teillä serkuksilla!!!;)
lykkyä tykö teille vaa!!!!!!!!!:);):);):);)
Lähetä kommentti